Sisältö:

NYKYISESTÄ SILMÄLASIKULTTUURISTA

PUPILLI LEHDEN ARTIKKELISARJA AKKOMODAATIOSTA 1988, pdf - lataa: OSA IV  OSA V  OSA VI

Ohjeita silmälasien käyttäjille ja silmäpotilaille - 1974 (PDF)

För alla som använder glasögon och för ögönpatienter - 1974 (PDF)

Myopia at West Point- Past and Present (PDF)

Hätähuuto  työtätekevien  jaksamiseksi

 

NYKYISESTÄ SILMÄLASIKULTTUURISTA

Mikä ihmeen taantuma on viime vuosikymeninä päässyt tärvelemään jo hyvällä mallilla olleen silmälasikulttuurin, ei yksin meidän maassamme, vaan yleisemminkin!
Pokanpurijoitten ja sankojen imijöitten joukko on suunnaton, vallitsevasti nimenomaan VIP-henkilöitten muodostama, parhaasta päästä miesten.

Jokaiselle ikänäköiselle, presbyoopille, täysin kunkin lähtökohdista riippumatta, kuuluvat, jo terveyttäkin ajatellen, kaksiteholasit, bifokaalit, vakituisesti päähän (vaihtoehtoisesti monitehot, joitten optiikka ja hyöty ei suinkaan ole ideaali, tai iäkkäämmille kolmitehot, trifokaalit), vähintään silloin, kun pidetään esitelmää tai ollaan neuvotteluissa, asiakirjojen parissa.
Kaksi- tai moniteholaseja käyttäen ei myöskään ole tarvetta vaihdella koko lasivarastoaan tai harrastaa, melkein jo muoti-ilmiöksi muodostunutta tapaa, roikottaa lukulaseja nenällään. Olen tulkinnut sen jonkinlaiseksi erinomaisen kaukonäön korostamiseksi. Edellä selostamissani laseissa oikea teho on aina kohdallaan.

Mitä vähäisemmästä tarpeesta ikälasien käyttö aloitetaan, sitä parempi (40-45-vuotiaana). Ei voi, ainakaan terveyden ja laseihin totuttautumisen kannalta, olla tyhmempää asennetta kuin asian siirtäminen viimeiseen pakkoon.

Jos laseitta ikänäön saavuttanut sattuu kuulumaan harvinaiseen joukkoon, jolle kauas ei kuuluisi edes vähäistä pluskorjausta, hän voi käyttää puolilaseja tai bifokaaleja, joissa yläosa on plus-miinus nolla (plano-lasi), pääasia, että tarvittava plusalaosa koko ajan on tarjolla. Jos taas likinäköinen, myooppi, parhaiten lukee laseitta, hänelle kuuluu silloin vastaavanlainen plano alaosa tai miinus-yläosainen puolilasi. Puolilasi on halvin ”bifokaali”.
Pääasia, ettei esim. esitelmän kuuntelijoitten koko ajan tarvitse kiusaantua lasien edestakaisesta tempomisesta tai vaihtamisesta.
Joutuu ihmettelemään, että niin paljon kuin julkisuuden henkilöitten imagoa kuulemma korjaillaan ja hiotaan, että tämä oleellinen alue näyttää jääneen huomiotta. Mutta syy siihen ei suinkaan vähässä määrin lankea oman ammattikuntani kontolle. Silmälääkäreille ensisijaissti kuuluu ohjaus tässä asiassa.
Jos nämä ”narsistelijat” olisivat itse näkemässä, miten häiritsevää sellainen esiintyminen on ja miten paljon se verottaa heidän painoarvoaan, he varmaan kiirehtisivät asian korjaamaan. Kun itse joudun katselemaan esiintyjää, joka lukemattomia kertoja edestakaisin tempoo lasejaan, niin ainakin minulta häviää rauha keskittyä sanomaan.

Ja miten piinallista on katsella esiintyjää, joka naamaansa rypistellen, vajauksensa kanssa yrittää selviytyä teksteistään, kuvistaan jne. Luomirakoa siristämällä js otsaansa rypistäen on aina mahdollisuus saada aikaan n.k. stenopus-reikä, jolla kyllä onnistuu selviämään pienestäkin tekstistä, mutta millä hinnalla, ei ainakaan nuoiremmalta vaikuttavalla!
Kauneninta on levollinen ilme ja rauhalliset kasvot.

Tämän esteettisen osuuden lisäksi ei voi kyllin korostaa, miten suuri merkitys asiaan kuuluvilla laseilla on koko elimistömme hyvinvoinnille ja autonomiselle tasapainolle. Se teema on kokonaisen kirjan arvoinen.

Lasejaan sangoista kieputteleva”johtaja”, tuolinsa takakenossa, kuvittelee ehkä antavansa itsestään rennon ja leppoisan vaikutelman, mutta – sivistynyt ihminen ei syö pokiaan!                             

Turussa, 6. syyskuuta 2007.

Kaisu  Viikari

Hätähuuto  työtätekevien  jaksamiseksi

Sivustoltani uskoisin jo käyvän ilmi, miten suuresti ihmiskunnan silmälasihuollossa on puutetta akkommodaatiota keventävistä plus-dioptrioista.

Mutta seikka, jota en ole havainnut korostettavan, on sairaustilojen yhteydessä niin yleisesti esiintyvien päänsärkyjen tausta.
On muistettava, että akkommodaatio on lihastyötä, ja sairaustiloissa yleiskunnon heikentyessä lihasvoiman väheneminen on väistämätön seuraus.

Kuinka monen sairaustilan kuvaan, melkein kuin sääntönä liitetään oireena päänsärky: flunssa, kuumetaudit yleensä...parkinsonismikin, pelkästä väsymyksestä puhumattakaan.

En ainakaan ole nähnyt tutkimusta, jossa  olisi yritetty selvittää, missä määrin päänsärky on poistettavissa, jos esim. jokaisen kuume-episodin yhteydessä yritettäisiin lisätä plussaa ainakin lähityöhön, mahdollisesti myös kaukolaseihin.
Rohkenen ottaa esimerkiksi aivan omakohtaisen kokemuksen, että sen verran kuin sentään olen kuumeita potenut, niin päänsärkyä ei koskaaan ole tarvinnut kärsiä.


Toinen tähän suuruusluokkaan verrattava miseraabeli asia on, maailman VIP-henkilöiden ja yleisesti pienimmissäkin johtotehtävissä sekä nykyajan raskaissa vastuutehtävissä, henkilöiden kasvoilla perin vallitsevasti todettavat, paksut "pullonpohjat", jotka kertovat kiristyneisyydestä ja akkommodaatiorasituksesta.

On sydäntäsärkevää ajatella, mikä työkapasiteetti - ja elinpäiviä - siinä menetetään, niin näiden henkilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta, ettei tämä asia ole kontrollissa ja silmälääkärikunnan ymmärtävässä hallinnassa!

Ja mikä mahti maailmassa riittäisi avaamaan myös työnantajien silmät tälle, suuresti työtehoa lisäävälle ja helposti autettavalle asialle?

Tässä on käynyt niin, että myopia on tullut aivan vallitsevaksi ihmisten tietouteen silmäprobleemien kohdalla ja peittänyt alleen, kliinisesti vielä suuremman hoitovajeen (jos näitten valtavien vitsausten merkitys nyt lainkaan on verratttavissa).

Ihmiskunnan ollessa - ainakin vielä toistaiseksi - vallitsevasti
kaukotaitteista, heidän terveydellisten vaikeuksiensa taustalla
vaikuttaa suuri plusdioptrioitten puute, jota ei edes ammattikunta ole riittävästi omaksunut korjattavaksi.