Sisältö:
Akkommodaatio (mukauttaminen)
Hyperopia (kaukotaitteisuus)
Emmetropisaatio (prosessi, joka pyrkii saavuttamaan silmän normaalitaittoisuuden)
Ikänäkö (presbyopia)
Myopia (likinäköisyys)
Pseudomyopia (PsM) (valelikinäköisyys)
Akkommodaatio kramppi spasm of accommodation
Sumutusmenetelmä foggingmethod
Myopian ehkäisy
Myopian komplikaatiot
Akkommodatiivinen astigmatismi (hajataitteisuus)
Anisometropia silmien eritaittoisuus
Strabismus (squint) (squint-eyed), karsastus
Migreeni
Autonominen hermosto
Silmäpotilaitten tutkimisesta ja hoitamisesta
Sananen refraktiokirurgiasta
Tieteestä
Valo ja silmät
Koko silmän fysiologia keskittyy akkommodaation ympärille. Akkommodaatio on silmän kyky tarkentaa eri etäisyyksille, elävän olennon selviytymiseksi tarpeistaan. Se on jäljittelemätön, luonnon nerokkaimpia hienomekanismeja.
Tarkentaminen on mahdollista mykiön, linssin, muotoa, sen taittovoimaa muuttamalla.
Linssi on kiinnittyneenä silmämunaan kannatinsäikeillään (Zonula Zinnii, Zonule of Zinn). Mekanismiin liittyy tietty paradoksi: Kun m.ciliaris supistuu, kannatinsäikeet löystyvät, jolloin linssi, oman elastisuutensa ansiosta pyöristyy ja lisää taittovoimaansa. Aivan oleellista mekanismin ymmärtämiseksi on tuntea m. ciliarksen makroskooppinen rakenne: Lihaksen sisäpinnalla on pikku- ulokkeita, processus ciliares, joihin mykiön kannatinsäikeet kiinnittyvät, ja kun lihas toimiessaan supistuu siten, että nämä ulokkeet vetäytyvät mykiötä kohti – tapahtumaa on kuvattu - ”kuin krinoliinihameen helmoja kohottaen” – niin säikeet automaattisesti löystyvät.
Akkommodaatio on monimutkainen, psykofysiologinen tapahtuma. Tämä akkommodaatiolihaksen toiminta on selvää lihastyötä, taukoamatonta ja sellaisena täysin verrattavissa muuhun lihastyöhön, myös rasittavaa. Siten se, muitten lihasten tavoin, (kirjoittajan kramppi, urheilijan pohjekramppi) ylirasitettuna, voi johtaa kramppiin, akkommodaatiospasmiin. Tähän, että akkommodointi on selvää lihastyötä, liittyy myös se, että naisten osuus, ”heikompana astiana”, monissa kliinisissä vaivoissa, kuten esim. migreenissä, on selvästi miehiä suurempi (Tetralogiassa 3:1; Panaceassa ei edes joka viides ollut mies (not even every fifth patient was a man, aineistot yhteensä 1558 potilasta).
Akkommodaation toiminta on kaksijakoinen, se käsittäää:
a) n.k. positiivinen akkommodaatio, joka tarkoittaa parasympaattisen hermoston säätelemää, mukauttajalihaksen, (m. ciliariksen) supistusten avulla saavutettua tarkennusta, fokusointia. Siinä on kaksi vaihetta: Karkea säätö, jossa henkilö vain suuntaa katseensa johonkin (metsään, merelle) ja sitten hieno säätö, jolloin hän tarkentaa katseensa johonkin yksityiskohtaan (puuhun, veneeseen).
b) n.k. negatiivinen akkommodaatio, desakkommodaatio, lihaksen laukeaminen, jota vuorostaan säätelee sympaattinen hermosto.
Tämä on käsite, josta maallikko – monesti lääkärikuntakin – harvemmin kuulee puhuttavan, vaikka molemmat tapahtumat ovat fysiologisilta seuraamuksiltaan keskeisen tärkeitä. Se saadaan aikaan joko katsomalla äärettömyyteen tai sumutuksella (=fogging, vahvojen pluslasien läpi katsomalla).
Kun akkommodaatio heijastuu koko elimistöömme, niin sen rasituksen keventäminen on korvaamaton yleislääke, todellinen p a n a c e a , ja sillä korvaamattomalla ominaisuudella, että elimistöön ei jouduta tuomaan mitään vierasta ainetta!
Suurin osa ihmislapsista syntyy n. 2,5 dioptriaa kaukotaitteisina, hyperooppeina, jolloin silmämuna on liian lyhyt. Silmä on tavallaan epätäydellinen, mutta siihen sisältyy tietty luonnon tarkoituksenmukaisuus. Jos silmä alun perin olisi likitaittoinen, ei ihminen voisi selviytyä esim. metsästyksestä, aikoinaan tärkeästä elinehdosta (koska mykiö ei kykene vähentämään taittovoimaansa alkuperäisestä paksuudestaan).
a) Hyperopinen "liian lyhyt" silmä.
b) Akkommodaatiota tarvitaan jo kauas katsomiseen, mykiön on lisättävä paksuutta ja runsaasti enemmän lähityöhön (ks. alla).
c) läheltä tulevien säteitten taittuminen verkkokalvolle vaatii mykiön lisäpaksuuntumista
Hyperooppinen silmäkään ei koskaan, ilman mukauttajalihaksen työtä (akkomodaatiota), voi nähdä tarkasti edes kauas. Tämän puutteen korjaaminen akkommodoimalla, johtaa suureen kompastuskiveen, koska normaaliksi koettu näkö peittää alleen piilevää hyperopiaa. Tämä piilevä hyperopia jää korjaamatta ja potilas hoitamatta. On muistettava, että ilman syytä nuoren, terveen ihmisen päätä ei yleensä särje, mikä usein on silmälääkäriin tulon syy!
Vaaditaan monesti suuri kaukotaitteisuus, suuri tarkan näkemisen rasitus tai heikentynyt yleiskunto (sairaus, kuukautiset), jotta piilevä kaukotaitteisuus paljastuu. Iän myötä akkommodointikyky heikkenee, mikä johtaa lukulasien tarpeeseen keski-iässä (40 ± 5 vuotta). Olen usein huolestuneena katsellut kirjapinoa potilaan yöpöydällä, kun silmälaseja ei ole näkösälläkään! Päälle ”unohtuneet” lukulasit on hyvä merkki plus-kaukolasien tarpeesta!
Hyperopian peittymisen syynä on tässä yhteydessä ehdottomasti otettava esille myös, kliinisesti keskeisen tärkeät, mustuaista, pupillaa, supistavat glaukoomalääkkeet, ensisijaisesti niin yleisesti käytetty pilokarpiini, mitä seikkaa en ole huomannut missään muualla korostettavan (Tetralogia s.144, Panacea 367-8). Pienen, usein melkein pinhole´n (nuppineulanreikä) kokoisen mustuaisen terävöittämä näkö hemmottelee potilaan niin, että hän vastustaa kaikkea lasintarvetta (...pieni pupilli vaatii suuren virheen aiheuttamaan tietyn määrän sumennusta." Toates:Vision Res. 1970;10:1069-76.), ja kuitenkin juuri pluskevennys olisi se, joka toisi lievitystä hänen pulmaansa, kohonneeseen silmänpaineeseen. Joka haluaa tämän asian ymmärtää pysyväksi pääomakseen, kehotan lukemaan kyseiset kohdat kirjoistani.
EMMETROPISATION (prosessi, joka pyrkii saavuttamaan silmän normaalitaittoisuuden)
Synnynnäinen hyperopia johtaa kehityksessä tapahtuvaan emmetropisaatioon, silmän pyrkimykseen normaalitaittoiseksi, joka tavallisesti tapahtuu 6 – 7 vuotiaaksi tullessa.
Tässä kehityksessä primus moottorina toimii akkommodaatio, joka m. ciliariksen, (jonka säikeet ulottuvat pitkälle silmämunan sisäpinnalle) liikkeillä venyttää silmämunaa. Tätä mekanismia valottaa oivallisesti Norman L Adelin työ (Electromyographic and entoptic studies suggesting a theory of the ciliary muscle in accommodation for near and its influence on the development of myopia. Am J Optom 1966;43:27.). Siinä hän kuvaa, miten m. ciliariksen “stellated” lihassäikeet ikään kuin kaventuvien ja levenevien vinoneliöitten tavoin venyttävät silmämunan pintakerroksia. Tässä kehityksessä oleellista on nuoren ihmisen vielä elastinen silmämuna. Tämä johtaa silmämunan aksiaaliseen pidentymiseen eli myopiaan.
Vain riittävän suuriasteinen synnynnäinen hyperopia kykenee pelastamaan emmotropisaation liukumasta yli nollapisteen, miinus puolelle!
Miten paljon kuulee ammatti-ihmistenkin puhuvan emmetroopeista, muka normaalitaittoisista ihmisistä, mutta todella emmetrooppi on suuri harvinaisuus!
Presbyopia on myös akkommodaatioon läheisesti liittyvä ilmiö. Presbyopia tulee kreikan sanasta presbys, joka tarkoittaa "vanhaa henkilöä".
Mykiö menettää iän mukana elastisuuttaan ja akkommodointi vaikeutuu.
Tämä toiminta jäykistyy keski-iässä, 40 ± 5 vuotta ja lähityö vaikeutuu, käy raskaammaksi. Viimeistään nyt on tullut aika saada pluslasi-kevennystä.
” Seurustelulasit “
Ei liene aivan tavatonta, iltamyöhään istuttaessa, että esim. juhlapöydässä alkaa haukotuttaa. Etäisyys keskustelutoveriin on useasti lyhyt, melkeinpä pitkähköä lukuetäisyyttä vastaava. Itselläni ainakin on vähän vahvemmat (plussuunnassa) lähilasit siihen tarkoitukseen, ”seurustelulasit” ja olen niitä suositellut monelle muullekin.
Myopisoituminen
Mitä myopia muuta on kuin emmetropisaation ajautumista (be driven; ruots. driva) yli nollapisteen, akkommodoinnin provosoimana.
Elämä kiristää meitä, sen me kaikki tiedämme; mutta sen löysääminen ja kurissa pitäminen on monin verroin työläämpää. Se vaatii tietoista vastaan panemista ja ohjausta. Traagista on, että nyky-yhteiskunnassa lähityöskentely alkaa jo varhain, alle kouluiässä, ei vähiten kaikenlaisten pelien, ja ennen kaikkea tietokoneen parissa. Emmetropisoitumisiän varheneminen ja miinuspuolelle liukuminen tapahtuu yhä aikaisemmin. Tavallista on, että yhä nuoremmat lapset valittavat kaukonäön huononemista ja tulevat silmälääkäriin miinuslaseja pyytämään.
a) Todellinen, aksiaalinen myopia (silmämunan aksiaalinen pidentyminen).
b) Pseudomyooppinen silmä. :Tilanne akkommodaatiokrampissa
Emmetrooppisen tai hyperooppisen silmän mykiö, lähityön provosoiman akkommodaatiokrampin aiheuttamaan
paksuuntuneeseen tilanteeseen jääneenä omaa vielä voimaa
lisäakkommodointiin. Äärettömyydestä tulevat valonsäteet. (katkoviiva) taittuvat verkkokalvon edessä olevaan
pisteeseen. Tilanteen korjaaminen miinuslaseilla johtaa myopian noidankehään.
c) Tilanteen kontrolloimiseksi ja akkommodaatiokrampin laukaisemiseksi akkommodoinnin tarve vaimennetaan asettamalla silmän eteen pluslasi. Aluksi lukuetäisyys lyhenee, mutta pitenee
jälleen, kun kramppi laukeaa. Samanaikaisesti, näkö kauas laseitta alkaa parantua.
PSEUDOMYOPIA (PsM) ELI VALELIKINÄKÖISYYS
PsM on myopisoitumisen esivaihe, joka on vielä palautuvaa linssimyopiaa, erotuksena varsinaisesta, aksiaalisesta (silmämunan pidentyminen) myopiasta. Vuosia samoina pysyneet miinuslasit on jo vahva epäily pseudomyopiasta. Henkilö ei jaksa enempää akkommodoida.
AKKOMMODAATIOKRAMPPI, SPASM OF ACCOMMODATION
Akkommodaatiokrampin (Asp)on ensimmäisenä riittävästi kuvannut von Graefe (1856)ja Liebreich (1861) käyttäen samalla nimitystä spurious or pseudomyopia.
Akkommodaatiokramppi on ylirasittuneen akkommodaatiolihaksen väsymyskramppi riittämättömien lepotaukojen vuoksi (Panacea s.88, Ermüdung und Müdigkeit, Documenta Geigy, 1967). Se on täysin verrattavissa muitten lihasten kramppeihin, esim. kirjoittajan kramppiin; olen jopa nähnyt nuoren miespotilaan, jonka pakarat kramppasivat.
Akkommodaatiokramppi voi nousta 25, jopa 30 D yli silmän dioptrisen taittovoiman.
Accommodaatiospasmin (Asp) diagnosointi on tavallisesti helppoa. Liian usein sitä ei kuitenkaan saada esiin ja pseudomyopia hoidetaan miinuslaseilla. (Duke-Elder, System of Ophthalmology, Vol.V, 1970, Kimpton, London).
Karkeimpia silmälääkärin virheitä on olla hallitsematta presbyoopin pseudomyopiaa; siitä varoittaa Milder´kin (Benjamin Milder, Melvin L Rubin: The Fine Art of PRESCRIBING GLASSES, Without Making A Spectacle of Yourself. Triad Scientific Publishers, Gainesville, Florida, 1978, s.4), jotta ei pääse käymään esimerkiksi niin, että kun 47-vuotias potilas, joka on käyttänyt +1.0 lukulaseja ja tulee silmälääkäriin sen vuoksi ettei enää jaksa lukea, hänelle sanotaan että nämä riittävät vielä.
Aika yleinen käsitys myopian paranemisesta presbyopiassa kertoo juuri pseudomyopian yleisyydestä; silloin Asp itsestään alkaa laueta.
Silmän taittovirhe (refraktiovirhe) asioissa fiksu optikko voi olla turvallisempi kuin vähemmän fiksu silmälääkäri: Silti ei pidä luulla käyneensä silmälääkärissä, niin moni asia jää tutkimatta.
Stressi on myös ehdoton Asp:a provosoiva tekijä ja stressiä ylläpitävät esim. opiskelupaineet ja kiire. Stresseistä kaikkia koskeva, rohkenisin sanoa, universaalein, on juuri akkommodaatiorasitus.
Erittäin vakuuttava todiste on Yhdysvaltain Sota-Akatemian, West Pointín , vuonna 1935 aloittaneilla kadeteilla tehty tutkimus (Gmelin,Robert T. Myopia at West Point:past and present. Milit Med 1976:141: 542-543.) Siinä todettiin melkein lineaarinen myopian lisääntyminen aina vuosikurssien edetessä. Varhaisin artikkeli myopiaan kiinnitetyistä huomioista on vuodelta 1813: (Ware, J. Observations relative to the near and distant sight of different persons. Phil.Trans.Roy.Soc., Part I:31-50, 1813. ja Derby, H., Influence on the Refractions of four year College Life, 1873-1879. Trans Amer. Ophthal. Soc.,1879.)
PsM = Asp, mutta Asp ei kuitenkaan ole synonyymi pseudomyopialle, sillä Asp:ia on myös hyperopian alueella.
Piilevä, latentti hyperopia on juuri enemmän tai vähemmän kireätä supistusta akkommodaatiolihaksessa.
SUMUTUSMENETELMÄ, FOGGING METHOD
Silmälääkärin ja optometristin työn kulmakivi on akkommodaatiotapahtuman syvällinen tunteminen ja sen hallitseminen. Piilevän kaukotaitteisuuden, hyperopian, samoin kuin pseudomyopian paljastaminen tulee aina olemaan näitten ammatti-ihmisten työn laadun mitta.
Siinä onnistuminen vaatii sumutustutkimuksen hallitsemista, mihin kirjani Tetralogia ja Panacea tähtäävät. Sumutustutkimus on tunnettu kautta aikojen ja myös käytetty, mutta niin peräti vähätehoisessa muodossa.
Olen edelleen kehittänyt menetelmää monivaiheiseksi ,”polyphasic fogging method”, joka ei jätä tutkijaa pulaan. Jos yksi konsti ei tehoa eli että laukeaminen ei edisty, on vaihdettava toiseen, joita muunnelmia on lukematon määrä. Jokainen eri menettelytapa on tarkoin kuvattu eikä yksikään detalji ole turha. Se on vain uskottava ja hyväksyttävä, jos mieli saavuttaa mestaruus. Kokemus tuo sitten niin paljon valaistusta asiaan, että tutkimista vuosien varrella pääsee myös keventämään.
Menetelmästä kiinnostunut voi kaiken lukea kirjoistani. Mainitsen vain muutaman keskeisen asian:
On ymmärrettävä, että sumuttamisella tähdätään tarkennuksen, fokusoinnin estämiseen, koska se provosoi akkommodointia. Siinä eivät mitkään 1-2-3 dioptriaa riitä, vaan sumutusta on oltava niin vahvasti, että aluksi kaikkinainen, karkeampienkin yksityiskohtien erottaminen on mahdotonta. Dioptrioissa ei ole ylärajaa! On myös vahdittava koko ajan, että potilas räpyttelee mahdollisimman vähän, koska myös räpytys ylläpitää akkommodaatiokireyttä. Usein näkee, että juuri räpytyksen pysähdyttyä alkaa kyynelvirta ja tapahtuu akkommodaation laukeaminen. Tässä kohdassa viittaan potilaan kuvaukseen Palautteissa, käynnistä luonani.
Tutkimus aloitetaan AINA BINOKULAARISENA, molemmat silmät sumutettuina eikä potilaan sallita vilkaistakaan näkötaulua ennen sitä. Lopuksi voi kummankin silmän näkötarkkuuden, josta potilas yleensä aina on kiinnostunut, todeta millä lasilla hyvänsä, mutta se ei ole mikään lasireseptin perusta.
On muistettava, että liian pitkitetty, yksipuolinen sumutus voi aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen; sileän lihaksen venyttäminen, relaksoiminen, on sinänsä provokaatio supistukseen (Guyton. Textbook of Medical Physiology, 1964, s.256.W.B. Saunders Company. Philadelphia and London) Sumutusmetodia käytettäessä juuri alun ”pahaa aavistamattomat” vastaukset ovat siksi tärkeitä.
Laseja määrättäessä ei yleensäkään pitäisi pyrkiä mihinkään huipputarkkuuksiin (jota koko optinen liikemaailma reklaameissaan toitottaa), koska juuri se romuttaa koko hoidon. Potilas harvoin saa apua vaivoihinsa näköä tarkentamalla, sen sijaan akkommodaatiota keventämällä. Jälleen melkein dogmi. Visus 1.0 on hoidollisesti riittävä. Paras on hyvän vihollinen tässäkin.
Sumutusmenetelmä on tunnettu toisellakin nimellä:
CYCLODAMIA
Se on binokulaarinen refraktionmääritysmenetelmä, jossa ei käytetä akkommodaatiota lamauttavia lääkeaineita vaan vahvoja pluslinssejä. Näin saadaan määritetyksi näöntarkkuuden asteittainen väheneminen, josta ekstrapoloimalla voidaan saada määritettyä taittovirhe. Siis täysin tavanomainen sumutusmetodi, vain nimi on toinen.
Confirmation test eli flipper- (pyöräytys-) testi
Yksi tehokkaimmista tavoista saavuttaa tuloksia sumuttamalla on confirmation test, alla olevan instrumentin nimi.
Minulla on näitä useina eri vahvuuksina: +-0.25, +-0.5, +.075,+-2.0 (joka mahdollistaa 4 dioptrian sumutuksen silmänräpäyksessä) ja lisäksi tilauksesta tehtynä flipper sylinteriyhdistelmä, cyl +-0.5 direktinä ja cyl +-0.25 indirektinä.
Niin paljon kuin olen neuvonut kollegoitani hankkimaan näitä (suurena työn helpottajana), vain ani harva on neuvoa noudattanut.
Näitten silmätautialan elementäärikäsitteiden jälkeen siirrytään sitten myopian ja pseudomyopian estämisen laajaan ja haastavaan tehtäväkenttään.
Myopia on siis tila, jossa silmämuna jo on ”kärsinyt” venymisen, se on aksiaalisesti pidentynyt ja tila on palautumaton, kun taas pseudomyopia merkitsee Asp:a, linssimyopiaa, joka on mahdollista vielä saada palautumaan.
Vaikka suurin osa myopian torjumiseksi olevista keinoista ovat vuosisataisesti olleet tunnettuja, tulokset ovat kuitenkin olemattomia.
SUURIN ESTE ON OLLUT USKO MYOPIAN PERINNÖLLISYYTEEN.
Prevention keinoista tärkein on plus-lähilasien (+3.0) hankkiminen mahdollisimman varhain.
Se on kuitenkin jäänyt vähimmälle huomiolle, koska asiaa tässä muodossa on korostettu vasta viime vuosikymmeninä.
Mielenkiintoinen on työ, jossa 6 kk:n ikäisestä vauva käytti pluslaseja ja siten saatiin estetyksi emmetropisaatio (Ingram, P.E., Arnold,S.Dally.,Lucas,D.: Emmetropisation, squint, and reduced visual acuity after treatment. British Journal of Ophthalmology 1991:75:414-416).
On vahdittava lasten lukuetäisyyttä, minkä monet vanhemmat toki ymmärtävätkin, mutta seuratkaapa esim. televisiossa koululuokkia, niin vähintään joka toinen pikkulapsi piirtää tai laskee nenä paperissa! Siinä ei enää ole kysymys edes +3:n vahvuisten lukulasien riittämisestä! Juuri siihen tilanteeseen lukulasi pantuna pakostakin laukaisee kireyttä ja lisää etäisyyttä.
Opettajilla olisi tässä työmaata kylliksi, ja väittäisin, priorisoinnin kannalta tärkein!
Läheltä katsominen on paha tapa, ei suinkaan tarve.
Jos lapsi ei opi pitämään työskentelyetäisyyttä riittävänä, ensisijainen konsti on opettaa hänet, vakituisesti leukaansa käteen nojaamalla saamaan pulpetista kyynärvarren etäisyys. Myös lasten makaaminen vatsallaan lattialla television edessä näyttää olevan melko vallitseva tapa, ei lainkaan suositeltava, koska se tapahtuu usein kovin lyhyeltä etäisyydeltä.
Aivan ylivoimainen konsti on akkommodaation lepuuttaminen kauas, ”haaveillen” ja tarkentamatta nostaa katseensa tekstistä, esim. joka kappaleen jälkeen, neuvo, joka koskee niin lasta kuin aikuistakin. Itsestään selvä asia on hyvä työskentelyvalaistus, vaikkakaan se yksin ei ole ratkaiseva syy myopian kehittymiseen, kuten maallikkopiireissä niin usein epäillään.
Kiinassa, jossa ollaan monessa asiassa edellä, opetetaan lapsia, likinäköisyyden ehkäisemiseksi hieromaan akupunktiopisteitä silmien ympärillä; heillä varmaan kokemusperäisenä oppina. Aivan oikein, koska ne ovat kolmoishermon ulostulopisteitä ja tämä hermohan on myös akkommodaatiossa keskeinen (Panacea ss. 192-3).
Tämä juliste kertoo, kuinka oikeita akupunktiopisteitä silmien ympärillä painelemalla voidaan parantaa likinäköisyyttä.
Yömyopia, Nachtmyopie tulee yrityksestä nähdä paremmin pimeässä. Syksyn kaamos, pimeä aika on silmälääkärin painajainen. Pimeä vetää lähellä emmetropiaa olevat akkommodaatiokireyteen ja silloin on yhä vaikeampaa taistella miinusten lisäämistä vastaan ja vähentäminen kohtaa suunnattomia vaikeuksia.
Myös jo selvästi likinäköisillä on syytä huolehtia toimenpiteistä, jotka estävät tilanteen lisäpahenemista ja niitä ovat:
- Kukaan, ei missään iässä, koskaan saisi lukea kauko-miinuslaseilla; mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä alikorjattua miinuslasia kauas.
- Pitäisi olla ainakin kahdet miinuslasiparit, toiset heikommat, vaihdettaviksi heti kotiin tultua, ellei voi peräti olla laseitta kotona.
- Näillä heikoilla pitäisi myös pyrkiä tulemaan toimeen päiväajossa, vahvin pari vain pimeäajon varalta.
- Televisiota katsotaan niin kaukaa kuin voi, niin läheltä kuin vaatii, pyrkien aina siirtämään tuolia vähän kauemmas.
- Yksi-osaisia, monofokaaleja, miinuslaseja ei saisi olla olemassakaan, mistä seuraa edelleen, että
- -3.0 - -4.0 dioptriaan saakka lasien alaosan pitäisi olla joko tyhjä ( = puolilasi, joka on halvin ”kaksiteho, bifokaali”) tai sitten alaosa ±0 =, nk. plano-linssi. Näitten arvojen ulkopuolella sitten kaksiteho-kombinaatioita asiaankuuluvin arvoin.
- Jos ollaan tilanteessa, jolloin kysymykseen tulee pelkkä plus-puolilasi, joita niin paljon näkyy käytettävän (sekin kuuluu vakituisesti päälle), niin kehyksen pitää olla ylhäällä avoin; puomi ylhäällä keskellä näkökenttää on vain haitaksi.
Lukijan on muutenkin ymmärrettävä, että tässä mainitsemani suuntaviivat ovat karkeita yleistyksiä, jotka sallivat tapaus- ja työolosuhteitten vaatimia sovelluksia.
Kuitenkin, esimerkiksi progressiiviset, (liukuvasti vahvistuvat) lasit, joita niin paljon asiakkaille suorastaan tyrkytetään, ovat kaiken hoidon surma. Niissä ensinnäkin astigmaattiset vääristymät eivät ole vältettävissä; mitä vahvemmat, sitä häiritsevämmät. Toinen suuri, käyttäjän tavallisesti tiedostamaton haitta on se, että kun lasien vahvin osa tulee liukuen vasta alaosassa, niin sen teho usein jää kokonaan katsealueen ulkopuolelle.
Bifokaalin pitäisi olla nk. Executive-linssityyppiä, suora raja ja se mahdollisimman korkeana. Se on kaunis ja huomaamattomin, jos joku sille erikoisesti panee painoa. On kyllä olemassa täysin hyväksyttäviä suuri-alaosaisia muitakin, mutta niissä raja usein näkyy rumentavina ”kynsinä”.
Progressiivisille linsseille hyvä korvaava vaihtoehto ovat trifokaalit, myös Executive-tyyppisinä; niitä tarvitaan vasta vähän iäkkäämpänä.
Miinuslasien pitäminen ei ole mikään velvoite, päinvastoin kuin pluslasien, joita ilman ei saisi lainkaan olla. Mutta ihminen on kummallinen: vaikka rukoilisi likinäköisiä olemaan ilman laseja (kuten moni voisi), niin ei ! Kun taas hyperoopit, vaikka rukoilisi heitä pitämään, niin mielellään panevat ne syrjään. Kuinka monelle onkaan vakiohuomautukseni, kun odotan lasien kaivamista esille, että ne ovat väärässä paikassa. Minun jo monen korvissa kaikuva ohjeeni pluslasien käytöstä onkin: ”Yöpöydältä yöpöydälle!”, jonka sitä noudattaneet ovatkin kokeneet voimia tuovaksi.
Nykyinen innostus kerätä käytettyjä laseja kehitysmaihin pelottaa minua. Niistä hyvin suuri osa on juuri miinuslaseja. Kun siellä sitten, ilman riittävää asiantuntemusta vailla oleva henkilö kokeilee miinuksia ja huomaa, että nämähän ”kirkastavat”, hän ihastuu niihin ja näin on pahan kehitykselle annettu sysäys – mutta, kauppa alkaa käydä!!
Käsityksen saamiseksi myooppien fanaattisesta lasisidonnaisuudesta kehotan lukemaan tapauksen No 306 Tetralogiasta ja Case 306 Panaceasta.
Kaikki edellä käsitelty ei olisi niin pysäyttävää, ellei myopia runsaan kliinisen kärsimyksen ohella, saisi niin paljon, ei autettavissa olevaa pahaa aikaan. Kuinka moni ammattiunelma on likinäköisyyden vuoksi jäänyt toteutumatta. Kuinka paljon on, silmämunan venymisestä johtuvien, verkkokalvon irtautumien (ablatio retinae) sokeuttamia silmiä, jo hyvin nuorillakin! Niissäkin operatiiviset tulokset ovat vuosien mittaan parantuneet, mutta menetyksiä on yhä. Likinäköisyys altistaa verkkokalvon rappeutumille ja niitten huonontamia näkökykyjä on paljon. Myös likinäköisyydestä johtuvat lasiaismuutokset ja viherkaihi (glaukooma) ovat tavallisia.
AKKOMMODATIIVINEN ASTIGMATISMI (hajataitteisuus)
Akkommodatiivinen astigmatismi on myös paljon huomiota vaativa entiteetti. Potilaita seuratessa sillä näyttää olevan selkeästi suurenemis-tendenssi ja alati vaihtuvia akseleita, joitten oikkuja ei pitäisi orjallisesti seurata. Nämäkään harhapolut eivät omakohtaisesti ole vieraita.
Olen tullut siihen tulokseen, että kaikkea näitä suureita kannattaa pyrkiä redusoimaan, tasaamaan ja akseleita suoristamaan, koska ne ovat paljolti akkommodaatiorasituksen provosoimia ja usein, ainakin jossakin määrin palautuvia ja fiksautumattomia (pseudo-astigmatismia).
Tässä yhteydessä on tunnettava tilanteen johdatteleminen kohti sfääristä ekvivalenttia, minkä käsitten ja menettelyn optometristit kyllä tuntevat ja hallitsevat - niin halutessaan.
Asiasta lähemmin kiinnostuneet voivat tutustua siihen kirjassa: "The Fine Art of Prescribing Glasses Without Making a Spectable of Yourself" by Benjamin Milder, Melvin L. Rubin (kappale: "Cutting" the Cylinder Power and Rotating the Axis s.83).
Vahvistetut sylinterit voivat kyllä lisätä näkötarkkuutta, mutta tuskin näkömukavuutta.
Koko optometriamaailma on ajautunut, marionettien tavoin, sofistikoidussa viisaudessaaan orjallisesti toteuttamaan ja fiksoimaan näitä mittalukemia, muodostamaan uusia ponnistuslautoja yhä vahvempiin kieroutumiin. Vaaditaan suunnatonta asenteitten yksinkertaistamista, todellista over-simplificationía, aivan uudenlaista perusoivallusta. Se merkitsee runsasta pluslasien, tai plus-suuntaan muutettujen lasien käyttämistä, täytyy myös korostaa, tyrkyttämistä.
On koko ajan muistettava, että miinussuuntaan menemisen potilas yleensä hyväksyy eikä valita, kun ei koe näkönsä huonontuneen!
ANISOMETROPIA, SILMIEN ERITAITTOISUUS
Silmiin liittyy myös dominanssi, toisen ollessa johtava. Aivan, kuten joku ponnistaa oikealla jalalla, toinen kirjoittaa vasemmalla kädellä, niin silmistäkin toinen on usein johtava tai vahvempi.
Se, joka on vahvempi pystyy akkommodoimaan voimakkaammin ja ajautuu kireämmäksi. Siinä on silloin siemen silmien eriparisuuteen taittovoimassa, anisometropiaan.
Tämä todetaan tutkimuksessa, mutta jos tällainen, alkuaan usein hyvin pieni ero huomioidaan lasimääräyksessä, annetaan samalla mahdollisuus tämän eron kasvattamiseen. Siksi on täysi syy, ainakin aluksi, edetä tasavahvuisin lasein, sillä henkilö, joka on siihen asti katsonut kuin ”tasaparisin” lasein, ei suinkaan koe nytkään tasaparisia laseja häiritsevinä. Toinen dominanssiin liittyvä seuraamus on karsastus.
STRABISMUS (SQUINT) (squint-eyed), KARSASTUS
Monimuotoisissa ja monietiologisissa strabismus-tapauksissa hyperopia on useasti yhtenä etiologisena tekijänä. Kun suuri akkommodointitarve ja konvergointiponnistus (katselinjojen kääntyminen sisäänpäin) joutuvat epäsuhtaan, syntyy helposti sisäänpäin karsastus, strabismus convergens, symmetrisenä, toispuolisena tai vuorottelevana tai että henkilö ei jaksa riittävästi konvergoida ja luovuttaa, jolloin syntyy ulospäin karsastus, strabismus divergens, joko vuorottelevana tai toispuolisena.
Näyttäisi siltä, että toispuolinen karsastus selittyisi hyvin silmien dominanssilla.
Olettakaamme, että lähtökohtaisesti on vahvasti hyperooppinen lapsi. Hän joutuu akkommodoimaan tavallista enemmän pyrkiessään näkemään tarkasti, jo kauas katsoessaan, saatikka sitten lähelle. Silloin dominoiva silmä helposti ajautuu kireämpään lihaskramppiin, konvergoi enemmän (katsoo jyrkemmin sisäänpäin) ja kääntyy epäsymmetrisesti sisäänpäin. Ilmenee ajoittainen tai pysyvä, toispuolinen sisäänpäin karsastus, strabismus convergens, dominoivan silmän puolelle. Tai, että henkilö ei jaksa riittävästi konvergoida. Käy niin, että ”heikompi” silmä ei jaksa pysyä mukana ponnistuksessa ja luovuttaa, ei konvergoikaan, vaan hellittää ja ”heittää” ulospäin ja on syntynyt ulospäin karsastus, strabismus divergens (katselinjojen poikkeaminen ulospäin), voimakkaammin hyperooppisen silmän puolelle.
Kaikki nämä tilat vaatisivat varhaista puuttumista = kevennystä akkommodaatiotyöhön = pluslaseja. Siksi olen kirjassani ”jotta totuus ei unohtuisi” heittänyt puolileikillisesti, että mieluiten pitäisi syntyä pluslasit päässä! Viimeistään silloin, kun lapsi alkaa lähiaskarrella on (lukuisien muitten huomioonotettavien seikkojen ohella) hänelle hankittava pluslasit (+3.0; jos kauas on hyperopiaa, tämä +3.0 lisättynä kaukokorjaukseen, kaksiosaiseksi lasiksi).
Kaikelle edellä esittämälleni löytyykin kosolti tukea kirjallisuudesta. Vain jonkin esimerkin mainitakseni, president of the International Myopia Prevention Association, Donald S. Rehm, insinööri, joka jo 1970-luvun alusta on ollut samalla asialla ja äskettäin internetissä silmiini osunut työ, jossa ”…process of emmetropisation appears to have been impeded by the consistent wearing of hypermetropic spectacle correction from the age of 6 months.” Eli suomeksi "emmetropisaatio prosessi näyttää estyneen jatkuvalla pluskorjauksen käyttämisellä 6 kk:n iästä lähtien." (Emmetropisation squint, and reduced visual acuity after treatment. R.M.Ingram, P.E.Arnold, S.Dally, J.Lucas. BRITISH Journal of Ophtalmolgy 1991:75:414-416).
Migreeni on kirjojeni yksi pääteemoista. Migreeni on kaaos (chaos) autonomisessa hermostossa. Kun positiivinen akkommodaatio ärsyttää parasympaattista ja negatiivinen akkommodaatio sympaattista hermostoa, niin näitten toimintojen tasapainon häiriintyminen johtaa kaaokseen, joka erittäin usein on migreenin perimmäinen syy.
Eräässä artikkelissa Friedman mainitsee, että silmälääkärit ovat havainneet refraktiovirheen korjaamisen saaneen aikaan huomattavaa parannusta 90%:ssa migreenipotilata (Friedman AP<. Treatment of migraine. N Engl J Med 1954:250;600-2).
Hyvä on tässä yhteydessä muistaa, että migreeniä voi olla myös ilman päänsärkyä.
Ja toisaalta, tolkuton ja jatkuva särkylääkkeiden syöminen voi ylläpitää kroonista päänsärkyä tai migreeniä.
Migreeniä on kirjoissani käsitelty niin seikkaperäisesti, etten käy sitä kertaamaan.
Haluan myös muistuttaa, miten paljon yhteistä ja sukulaisuutta on migreeni- ja epilepsiakohtauksilla, joten akkommodaatiorasitus on epileptikoillakin muistettava minimoida.
Usein epilepsiakohtaus tule esim televisiota katsoessa.
Akkommodaation ja autonomisen hermoston erottamaton yhteys, joka on kaiken oireilumme tausta, valkeni minulle jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mistä en lakkaa olemasta kiitollinen. Todennäköisesti se oli se kimmoke, joka määräsi koko elämäntyöni suuntautumisen. Nimittäin, väitöskirjatyössäni jouduin tiputtamaan kanin silmään parasympaattista hermostoa ärsyttäviä aineita (jollainen pilokarpiinikin on), jolloin kani melkein momentaanisesti ripuloi; siis pienen ainemäärän aiheuttama suolen parasympaattinen peristaltiikka-reaktio.
Atropiinin käyttö m. ciliariksen krampin lamauttamiseksi ja latentin hyperopian paljastamiseksi on niitä ensimmäisiä asioita, mihin alalle opiskeleva törmää. Silloin jo pitäisi aivojaan käyttävälle valjeta, mikä suuri tekijä akkommodaatio on elimistön yleisreaktioissa. Nämä tutkimustipat aiheuttavat usein monenlaisia yleisoireita, rytmihäiriöitä, lämmönnousua, levottomuutta jopa sekavuuteen, (disorientation, confuse) saakka, niin että vanhemmat suorastaan hätääntyvät. Käsitykseni mukaan oireet ovat suhteessa esiin tulleen hyperopian määrään.
Mielenkiintoista on myös se, että kun plus-lisäys stimuloi sympaattista hermostoa, niin sen vaikutus on verrattavissa esim. amfetamiinin käyttöön. Siten on mahdollista, että potilas voi tulla jopa pluslisäys riippuvaiseksi ja provosoi silmälääkäriä tarpeettoman reippaaseen plussien vahvistamiseen.
Tällainen tilanne on luonnollisesti peräti harvinainen, mutta on hyvä olla siitäkin mahdollisuudesta tietoinen.
Silmämunan takana sijaitsee tärkeä hermosolmu, ganglion ciliare. Pienestä, parin mm:n koostaan huolimatta, se on yksi elimistömme keskeisiä hermosolmuja, jonka kautta kulkevat yhteydet laajalle. Alla oleva kuva havainnollistaa, miten hermoradat sieltä, suitsien tavoin kulkevat sekä aivo- ja selkäydin-hermopuustoon (spinal nerves) että autonomiseen hermostoon. Kun koko hermopuustomme on mukaan kietoutunut, asian hallitseminen vaatii paitsi akkommodaatiotapahtuman myös laajaa anatomian ja fysiologian tuntemusta sekä poikkitieteellistä, integroivaa kiinnostusta.
Autonomisen hermoston lisäksi oireita voi siis ilmetä monella taholla. (Kasvohermo voi halvaantua, kun kuumeisen influenssan jälkeen katsoo TV:tä ilman pluslasejaan), ennen kaikkea V:nnen, N(ervus) Trigeminuksen, ja spinaalihermojen välityksellä, kaikkialle (Selkä ei tahdo suoristua rasittavan lähityön jälkeen, many back pains appear to be caused by muscular spasms, the spasm originating reflexly from pain impulses elsewhere in the body. Guyton, 1964, p.661).
SILMÄPOTILAITTEN TUTKIMISESTA JA HOITAMISESTA
Ei ole ihmistä, jota lasiasiat eivät, ainakin jossakin elämänvaiheessa koskisi.
Rasittunut elin sairastuu
Tämä on syytä pitää mielessä, esim. värikalvontulehdusta (iriittiä) hoidettaessa, jolloin oleellista on, että akkommodaatio pyritään lamauttamaan. Silmä saatetaan lepoon sekä atropiinilla (akkommodaatiota lamauttavilla tipoilla) että lisäksi mydriaateilla (silmäterää laajentavilla tipoilla). Tärkeää on muistaa myös terveen silmän lepo riittävällä plus- (tai plussuuntaisella) korjauksella.
Potilaitten kasvot kertovat jo paljon asiantuntijalle.
.
- Tiheä räpyttely, jolla potilas tietämättään tukee akkommodaatiokireyden ylläpitämistä, on häiritsevää.
- Silmän iskeminen tai koko ympäryslihasten kiristeleminen on merkkinä samasta (Putin yrittäessään selvitä tekstistä laseitta):
- Pikkulapsen otsan rypistys konvergointikokeessa
- Pienet mustuaiset ja sinisilmäisen erikoisen siniset silmät, johtuen venyttyneestä värikalvosta.
- Pysyvät otsan pystyvaot (jopa 5-6 cm pitkät), jotka palvelevat melkein kuin dioptriamittarina! Lihaksia, jotka ne saavat aikaan, sanotaankin lisäakkommodaatiolihaksiksi, accessory muscles of accommodation (ennen kaikkea m.corrugator supercilii)
- Lievästi turvonneet, ”raskaat” luomet, jopa lapsella, tai muodoltaan suoraviivainen yläluomi kertovat akkommodaatiorasituksesta.
- Elohiiri (live blood), myokymia, (twitching or vibratory movements of individual muscle bundles following fatigue, clonic blepharospasmus in the eyelid) jokseenkin varmasti ”huutaa” pluslisäystä. Mainitsen näin usean nimityksen oireelle, koska potilaat ovat siitä yleisesti kiinnostuneita sen ollessa erittäin kiusallinen (annoying). Syy on VII aivohermon n. facialiksen hermottamien silmänympäryslihasten väsyminen. Usein myös pelkkä lukuhaluttomuus, jopa koulupinnaus, vatsavaivat ja levoton uni kertovat samasta asiasta.
- Sidekalvonalaiset pienet verenpurkaumat, sugillatio subconjunctivalis saattavat kieliä plusvajauksesta.
- Heiluvat, tai jännittyneet nenänpielet, alae nasi) on edelleen akkommodaatiojännityksen merkki
- ”Siansilmän” viiruksi kaventuntut luomirako, jolla henkilö saa aikaan nk. stenopaic disk´in (pinhole reiän tai raon, jonka läpi näkee terävästi) (loistava esimerkki J. V., V. L.)
- Entä kivikovan jäykkä leuka, kun olen havainnut sen yrittämällä muuttaa pään asentoa!
Miten paljon olen korostanut, että kauneinta on levollinen ilme ja rauhallinen esiintyminen, minkä akkommodaatiota keventävät lasit saavat aikaan.
Hyvä keino osoittaa miinuksia pitävälle, miten suurta akkommodatiorasitusta hän koko ajan ylläpitää: Annetaan hänelle teksti käteen. Hän lukee sitä usein huomattavan läheltä. Tempaistaan lasit pois ja etäisyys pysyy samana! Siis lasiensa verran koko ajan liikakuormitusta.
Kun taas presbyoopille antaa pientä tekstiä, hän vetäytyy heti taaksepäin. Se on jo merkki suuresta vajauksesta.
Potilasvahinkolautakunta saattaa sanoa:….”väärät lasit”…
Sellaisia ei ole, koska mitään absoluuttista totuutta refraktioarvoissa ei ole.
Olisi viisasta todeta, esim, että tutkimuksessa on tullut esiin taittovoima-arvo, joka saavutetussa mukauttajalihaksen lauenneisuudessa vastaa hyperopiaa +3.5,
Ja siten on "lähinnä oikeita" olevia laseja tai silmälasireseptinä lääkärin harkitsemia, ”hoitavia” laseja.
Edelleen, että ei ole mitään absoluuttisesti oikeata refraktioarvoa, mutta aina hän, joka on saanut esiin suurimman hyperopiamäärän, on lähinnä totuutta.
Silti ei suinkaan ole aina syytä määrätä potilaalle vahvinta saatua plus-arvoa, vaan lähtötilanne määrää etenemisnopeuden, joka myötäilee potilaan reaktiota. Aika monesti joudutaan kuitenkin käyttämään myös ”tyrkyttämistä” ja monenlaista johdattelua, sillä pelkällä ”hyssyttelyllä” ei kireän potilaan kanssa synny edistystä.
Yleensä iäkkäällä ihmisellä sietokyky on rajoitetumpi ja on syytä varoa liian suuria muutoksia laseissa.
Opimme ja kehitymme koko ajan, mutta yhtä asiaa ei koskaan opi varmuudella arvioimaan: kuinka suuren plus-lisäyksen kukin potilas sietää
a) välittömästi
b) pitemmällä tähtäyksellä ratkaisevaa on ”previous conditioning”, edeltävä tilanne ja sensible eteneminen.
Jopa nuori potilas voi joutua sairaalaan sydäntutkimuksiin liian yhtäkkisen akkommodaation laukaisun, sympaattisen ärsytyksen aiheuttaman rytmihäiriön vuoksi (S. H.).
Suurimpia hoidolla saavutettuja ilonaiheita on ollut, kun on saanut nähdä (vahvoja miinuksia käytäneen) itsemurha-aikeiden väistyvän.
”Jyvälle pääseminen” kaikista näistä ilmiöistä ei ole suinkaan yksinkertaista.
Vaatii aika suuria muutoksia dioptriavahvuuksiin, jotta syy- ja seuraussuhteet tulevat näkyviin.
Samoin vaatii vuosien kokemusta ja samojen potilaitten pitkäaikaista seurantaa, jotta siitä saisi käsityksen. On lähdettävä alkuun tätä muitten selostamaa kokemusta uskomalla ja seuraamalla.
Edes kohtuullinen lainalasivarasto on välttämätön, jotta voi auttaa potilasta alkuun, sillä harva on valmis niihin taloudellisiin uhrauksiin, mitä suhteellisen nopeat lasien vahvistukset alussa vaativat. Itselläni oli noin 300 silmälasiparin varasto, itse hankittuja ja paljolti potilaitten lahjoittamia sen jälkeen, kun he itse olivat saaneet kokea niitten tuottaman hyödyn.
Lääkärin edessä potilas lupaa tulla ”vaikkapa pussi päässä” vastaanotolle, jos edistyminen siitä on kiinni, mutta käytännössä se tahtoo jäädä vain lupaukseksi.
Punaisia vaatteita: On kysymys vain silmälaseista!
”Mahdollisimman hyvä näkö”
Siksi on käsittämätöntä ja suorastaan anteeksiantamatonta että kiputiimeissä ja migreenin hoitoryhmissä ei ole ainoatakaan silmälääkäriä, mutta sehän on silmälääkärien oma syy. Usein lääkärin sanomana kuultu lause: ”Tällä oireella ei ole mitään tekemistä silmien kanssa” on eräs tyhmimpiä, potilaan usein itse epäillessä asiayhteyttä aivan oikein. Samoin on anteeksiantamatonta puhe, että on opittava elämään päänsärkynsä kanssa kun ei osaa auttaa !
Huonounisuus, työuupumus ja depressio
Kun ajattelen, mikä huoli maailmassa on näinä aikoina yhä lisääntyvästä työtä tekevän väestön univajeesta ja siihen liittyvästä työuupumuksesta ja depressiolomista, niin on raskasta nähdä, että tähän oleelliseen uupumuksen lisätekijään, akkomodaatiorasitukseen ei kiinnitetä alkuunsakaan sen ansaitsemaa huomiota.
Silmälasireseptiä kirjoitettaessa on hyvä tarkastaa silmäteräväli aina, usein jopa tutkimuksen alussa ja sen loppuessa; eroa saattaa tulla pari millimetriä, potilaan jännittyneisyydestä riippuen.
Jos potilas bifokaaleilla lukiessaan koko ajan nostaa leukaansa, se on merkki, että raja on ehdottomasti liian alhaalla; jos potilas keskustellessa nostaa leukaansa, on yläosa paljon plus-vajaa.
n + 1 tutkijaa merkitsee usein n + 1 erilaista reseptiä!
“How to avoid making a spectacle of myself!” (Milder, referenssi)
Rehottavaa ja yhä lisääntyvää, terveitä silmiä pilkkovaa refraktiokirurgiaa, en, moraalittomana, alennu edes käsittelemään. Monenlaiset leikkauskomplikaatiot ovat aina mahdollisia ja yksikin menetetty silmä on katastrofi.
Onneksi on muutamia rehellisiä silmäkirurgeja, jotka ennen toimenpiteeseen suostumistaan tekevät potilaalle selväksi esim. yöajossa aika runsaasti ilmenevästä häikäisyhaitasta.
Englanninkielisiä artikkeleita aiheesta:
Download a PDF article on refractive surgery news: Ocular Surgery News-OSN Meeting News,March 2008, page 14
Also in Ocular Surgery News,March 2008, page 12: Dr. Bucci said he relies on what he terms his "three core questions" to distinguish between patients who merely want their cataracts removed and those who do not yet have cataracts but who are seeking spectacle independence and might be candidates for presbyopia-correcting IOLs. The questions include asking patients if they have interest in achieving spectacle independence, if they would be willing to tolerate some light phenomena while driving at night to achieve this and if they would be willing to pay out of pocket for it.
(Ocular Surgery News, March 2008, s.12. Dr.Frank A.Bucci Jr.)Kuinka paljon intoillaan tieteellisestä näytöstä! Se on nähty, mihin niillä tuloksilla on päästy. Sadat ja jälleen sadat myopia ja myopian preventiokongressit ovat olleet yhtä tilastojen vaihtoa ilman vähäisintäkään edistystä. Se on itsepetosta, sillä akkommodaatiorasitusta ei voida saada kaavoihin, tutkimuksiin liittyy liian monia muuttujia (variables). On käytettävä paljon yksinkertaisempaa lähestymistapaa ja talonpoikasjärkeä ja tulos on palkitseva. Akkommodaatiorasituksen kvantitatiivinen, tieteellisen eksakti mittaaminen on yksinkertaisesti mahdotonta! Sitä ehkä osaltaan valottaa seuraava demonstratiivinen koe:
Professori Meesmann tutki kissansilmällä silmän refraktiota (Experimentelle Untersuchungen über die antagonistische Innervation der Ciliarmuskulatur. Albert von Graefe´s Arch Ophthalmol 1952;152:335-355.)
Silmän refraktio, skiaskooppisesti (retinoscopic, peiliheijaste-tutkimus), tipoitta oli -0.5 D.
Kaulan sympaticushermoa, (joka lamauttaa akkommodaatiota) sähköisesti stimuloimalla hyperopia nousi 4 -6 D.
Kun katkaistiin III aivohermo, N.oculomotorius, joka huolehtii aktiivisesta, positiivisesta akkommodaatiosta, laukesi hyperopiaa lisää 3 D.
Jos nyt, antagonististen voimien puuttuessa stimuloitiin lisää kaulan sympatikusta, nousi kokonaishypertropia 10 D:aan
Mutta jos nyt sitten katkaistiin sympatikushermokin, asettui silmän refraktio alkuperäiseen -0.5.D:aan.
Turhaan ei Duke-Elder jo refraktiokirjansa (1969) kansilehdessä korosta:
"Kysymyksessä on yksinkertainen ja pääasiallisesti ei-matemaattinen esitys teorian perusperiaatteista ja käytännöstä silmien optisen systeemin ja niihin liittyvien lihasten virheitten korjaamisessa. Kliinisenä, mieluummin kuin teoreettiena, se on läpikotaisin käytännöllinen kirja. Kannattaa lukea!
Pääteemastani, refraktiosta ja myopiasta täysin poiketen, en voi, silmistä puheen ollen, olla ottamatta esille erästä tutkimusta, joka sanomaltaan ja todistusvoimaisuudeltaan on ollut elämäni yksi imponoivimpia (innostavimpia), mutta mielestäni kuitenkin vuosien mittaan liian vähälle huomiolle jäänyt, ei yksin sen vuoksi, että minulla on ollut onni henkilökohtaisesti tavata tämän tekijä. Työ on unkarilaisen silmätautien prof. Magda Radnot`n, vuodelta 1953, Die Wirkung der Belichtung der Augen auf die Funktion der Gonaden, (Valon vaikutus sukurauhasiin, Ophthalmologica 1953;127:422-4).
Kuva 1.
8 kuukautta vanhan ankan munasarja ja munanjohdin 374 tuntisen ajottaisen valotuksen jälkeen ja kontrollieläimen
munasarja ja munanjohdin.
Kuva 2.
8 kuukautta vanhan koirasankan kives 374 tuntisen ajoittaisen valotuksen jälkeen; paino 68.5 g. Vieressä kontrollieläimen kives, paino 5.0 g.
"Yöllisen ajoittaisen ankan silmän valotuksella provosoitiin urosankan kivesten kasvu ja spermiogeneesi ja naaraksen munasarjan ja munanjohtimen toimintaa niin, että se muni", demonstratiiviset kuvat - niin paljon kuin muutoin keskustellaan valosta ja silmistä!
arkkitehti, SAFA
